Pohja- ja julkisivukuvat

Talostamme tulee 1-tasoinen. Kahden auton autotalli ja kahden auton autokatos tulevat talon yhteyteen siten, että katto on yhtenäinen ja sisäänkäynti jää hyvin katoksen suojaan. Myös kylmävarasto autotallin vieressä on saman katon alla. Olemme aikaisemmin asuneet 1,5 kerroksisessa omakotitalossa ja meille tuntuu sopivan parhaiten 1-tasoinen pohjaratkaisu.

Pohjaratkaisun suunnittelusta olemme kirjoittaneet enemmän postauksessa Talon suunnittelu yhdessä arkkitehdin kanssa. Innoittajana talomme pohjaan toimi ensisijaisesti Hyvinkään asuntomessujen kohde 31, Honka Lumi, josta löytyy tarinaa useasta blogista, esimerkiksi Modernisti Kodikas -blogista.

L-mallisen talomme pohjapiirros
1-tasoisen kotimme kokonaispinta-ala on 254 m2. Tästä varsinaisia asuinneliöitä on 180 m2.

 

Julkisivun osalta halusimme pelkistetyn, suoralinjaisen talon isoilla ikkunoilla ilman ylimääräisiä kulmia tai erkkereitä. Julkisivun suunnitteli näkemyksellinen arkkitehti oikeastaan yllämainitulla briefillä. Nyt kun talo on noussut vesikattoon asti, olemme erityisen tyytyväisiä talon sijoitteluun tontilla sekä pidennettyihin räystäisiin etualalla. Aurinko paistaa koko päivän suunniteltuun pergolan paikkaan ja talo tarjoaa terassille myös varjoa kuumimpaan aikaan. Julkisivun osalta innoittajana toimi Hyvinkään asuntomessujen kohde 10, Lapplin Lumo. Julkisivun suunnittelusta olemme kirjoittaneet lähemmin postauksessa Julkisivun suunnittelun haasteista.

Julkisivu Villa Jalanti
Julkisivusta halusimme modernin ja pelkistetyn. Ilmettä hallitsevat isot ikkunat, joita moni on rakennusvaiheessa pysähtynyt ohi kulkiessaan ihmettelemään ja ihastelemaan.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Pohja- ja julkisivukuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *