Yksilöllinen ekotalo – elementeistäkö?

Arkkitehdin piirtämän, jonkin verran tavallisuudesta poikkeavan talomme kilpailutusvaihe oli jännittävä. Olimme kertoneet arkkitehdille tavoitebudjetin ja maksimineliöt, jossa pitäisi pysyä – mutta totuushan on, ettei arkkitehti juurikaan ota kantaa suunnitelman kustannusvaikutuksiin. Tiesimme, että talossa on muutamia haastavia ratkaisuja. Kilpailutus oli meille hyvin avartava kokemus.

Osa talomme elementeistä oli käytännössä yhtä aukkoa. Haastavat ratkaisut tiputtivatkin suurimman osan kilpailutuksessa mukana olleista talotehtaista pois laskuista.
Osa talomme elementeistä oli käytännössä yhtä aukkoa. Tällaiset haastavat ratkaisut tiputtivat suurimman osan kilpailutuksessa mukana olleista talotehtaista pois laskuista.

Saadaksemme käsityksen oikeasta hintatasosta eri vaihtoehdoilla, pyysimme tarjoukset talosta 10 talotehtaalta. Lähtökohtana meillä allergia- ja astmaperheenä oli joko hirsirakenteinen talo tai ekopuutalo. Kilpailutuksessa oli mukana 3 hirsitalotoimittajaa, 4 elementtitoimittajaa sekä 3 pre-cut -toimittajaa.

Isosta tarjousmäärästä huolimatta esikarsinta oli loppujen lopuksi yllättävän helppo: kotimme ratkaisuista osa oli sen verran haastavia, että hirsitalotoimittajat tippuivat pois pelistä suhteettoman suuren hintalapun vuoksi. Elementtitoimittajista vain Lappli-Talot ja pre-cut -ratkaisuista ainoastaan Mittava Koti tekivät tarjoukset, joissa talo on julkisivultaan ja muilta rakenteiltaan kuten oli arkkitehtikuviin piirretty. Molempien hinta oli myös järkevä, ja hintaero näiden kahden tarjouksen välillä oli vain 1000 euroa. Lopulta näistä kahdesta valitsimme kumppaniksemme Lappli-Talot.

Suurin haaste talotehtaille näytti olevan talomme etualalla olevien seinien toteuttaminen (kuva alla). Nämä seinät koostuvat käytännössä kokonaan korkeista ovista ja ikkunoista. Ovet ovat kokoa 240×90 ja ikkunat 250×220. Suurin osa tarjoajista oli supistanut sekä ovi- että ikkunakokoja merkittävästi. Yllättäviä ikkunakokojen muutoksia löytyi myös talon muiden ikkunoiden kohdalta.

Yllä olevat seinät tuottivat usealle talotehtaalle hankaluuksia. Vain kaksi talotehdasta lupasi toimittaa talon etualan julkisivun suuret ovet ja ikkunat kuten ne oli arkkitehtikuviin piirretty.
Nämä seinät talon etualalla tuottivat usealle talotehtaalle hankaluuksia. Useassa tarjouksessa ikkuna- ja ovikokoja oli pienennetty melkoisesti rakenneteknisistä syistä.

Mahdollisista tarjouksen liitteenä olevista julkisivukuvista ei ole aina helppoa havaita tarjouksen sisältämiä muutoksia alkuperäiseen ajatukseen.  Rakentajan kannattaa todellakin tarkistaa tarjouksen mukana tuleva toimitussisältö rivi riviltä ja tehdä vertailu sen perusteella esimerkiksi jollakin taulukkolaskentaohjelmalla.

Usean tarjouksen liitteenä tuli sarja julkisivukuvia. Lapplin kohdalla meitä hämmensi se, ettei kuvia toimitettu tarjousvaiheessa. Tämä tuntui aluksi epäluotettavalta. Myyjämme Ari Manninen kuitenkin tarkisti kaikki rakenteisiin liittyvät asiat rakennesuunnittelijoilta, ja vahvisti kaikki asiat kirjallisesti. Ennen lopullisen sopimuksen tekemistä vielä kävimme yhdessä läpi julkisivun visuaalisen ilmeen ja rakenneratkaisut. Nämä kirjattiin ylös, joten uskalsimme tehdä tilauksen.

Talon pystytysvaiheessa olin yhteydessä Lapplin aluemyyntipäällikkö Vesa Karlstedtiin. Kysyin häneltä, miten Lappli pystyy kuitenkin aika isona toimijana tuottamaan kilpailukykyiseen hintaan yksilöllisiä ja laadukkaita ratkaisuja. Vesan mukaan tämän mahdollistaa se, että rakennesuunnittelu on mukana tarjousten teossa aivan alusta asti. Näin hintaan ei tarvitse lisätä ”virhevaraa”. Lisäksi Lappli haluaa Vesan mukaan aidosti toimittaa mallitalojensa lisäksi myös yksilöllisiä koteja. Asiakkaita ei haluta ajaa samaan putkeen, vaan heitä palvellaan yksilöllisesti.

Asiakkaana Vesan vastaus tuntuu aika rehelliseltä arviolta. Vastaava mestarimme Joni Hakala on kiitellyt useita tehtyjä ratkaisuja. Näistä erityismaininnan ansaitsevat kantavat palkit ja pilarit, jotka Lappli on toimittanut taloomme teräksestä. Jonin mukaan nämä toimitetaan usein puupalkkeina.  Itse olemme iloisia myös siitä, että talon toimittaminen ekotalona toi vain parin tonnin lisälaskun – osalla tämä ei ollut mahdollista lainkaan ja osalla tämä olisi kustantanut jopa 5-kertaisesti nyt maksamaamme hintaan nähden.Justice League Dark 2017 streamingwatch full L’ora legale film online

Kantavat teräspalkit ja -pilarit olivat melkoisen jykeitä.
Kantavat teräspalkit ja -pilarit ovat melkoisen jykeitä.

Lappli-myyjämme Ari Manninen esitti aktiiviisesti ratkaisuja myös itse. Taloomme oli piirretty koko matkalta vino sisäkatto. Olimme kuitenkin itse sitä mieltä että tasakatto voisi toimia paremmin osassa huoneita.

Saimme talotehtaiden kanssa jutellessamme sen kuvan, että vinon katon toteuttaminen osaan talosta on niin hankalaa ja kallista, ettei sitä kannata tehdä. Olimmekin vähällä luopua koko jutusta. Arin mukaan vinokaton tekeminen olokeittiöön ja monitoimitilaan ei ole kuitenkaan sen hankalampaa kuin tasakatonkaan tekeminen – eikä edes älyttömän hintaista. Näin myös tehtiin.

Miksi siis valitsimme Lappli-Talot?

  • Lappli pystyi toimittamaan talon julkisivultaan ja rakenteiltaan sellaisena kuin se on piirretty. Olo oli turvallinen, koska ratkaisut kävivät aina rakennesuunnittelijoilla.
  • Myyjämme Ari Manninen oli hyvin tavoitettavissa ja palvelualtis myös hankalammissa asioissa.
  • Saimme vastauksen kaikkiin mieltämme askarruttaneisiin kysymyksiin ja aina muutosten myötä tarkennetun tarjouksen (aivan, tämä ei ollut kaikkien tapa toimia).
  • Toteutus ekotalona (ekovilla + paperi) oli mahdollinen ja järkevän hintainen.
  • Sopiva hinta. Kahden viimeisellä kierroksella olleen toimijan hintaero oli vain 1000 euroa. Hinta ei ollut se ratkaisevin tekijä, vaikka osa toimijoista tippuikin pois heti alkumetreiltä suhteettoman suurten hintojen vuoksi.
  • Nopea pystytys. Valitsimme elementtitalon pre-cutin sijaan, koska arvostimme nopeaa pystytystä. Ekotalo on vielä herkempi sateelle kuin kivivilla + muovi -rakenne, joten halusimme kotimme sateelta suojaan mahdollisimman nopeasti.

Näin siis toimittajaksemme valikoitui Lappli-Talot. Kirjoittelen myöhemmin toisen postauksen siitä, miten toimitus ja pystytys sujuivat.

PS. Mistä keksimme Lapplin mukaan tarjouskilpailuun?

Näimme Hyvinkään asuntomessuilla 2013 Lapplin toimittaman kodin (Lapplin Lumo). Arkkitehtuuriltaan moderni talo miellytti silmäämme ja muistuttaa jollakin tavalla rakenteilla olevaa taloamme. Lappli oli meille ennestään melko tuntematon toimija. Siksi ainakin minua yllätti tieto, että Lappli on yksi 10 Suomen suurimmasta talotehtaasta.

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Yksilöllinen ekotalo – elementeistäkö?”;

Watch Below Her Mouth (2017) Full Movie Online Streaming Online and Download

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Yksilöllinen ekotalo – elementeistäkö?”;
Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Yksilöllinen ekotalo – elementeistäkö?”;
Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Yksilöllinen ekotalo – elementeistäkö?”;

Talopaketti saapuu – mitä pitää ottaa huomioon

Talopaketin saapumiseen tontille liittyy paljon asioita, joihin rakentajan kannattaa valmistautua etukäteen huolella. Mielestämme kaksi tärkeintä ovat tarkka tutustuminen toimitusaikatauluun ja -sisältöön sekä rakennuspaikalla tehtävät valmistelut elementtien ja tavaran vastaanottoa ajatellen. Molemmilla on suuri merkitys projektin sujuvuuden suhteen.

Elementit saapuivat 2.6. klo 7:00. Itse tulin tontille puolen päivän tienoilla ja seiniä oli pystyssä jo ihan kivasti.
Elementit saapuivat 2.6. klo 7:00. Itse tulin lasten ja makkarakeiton kanssa tontille puolen päivän tienoilla. Silloin seiniä oli pystyssä jo ihan kivasti, kuten kuvasta näkyy.

Pari viikkoa ennen sovittua toimituspäivää talotehdas lupaa toimittaa tilaajalle toimitusaikataulun ja tarkan toimitussisällön. Itse otimme talotehtaan edustajaan yhteyttä jo ennen tätä, koska mielestämme pari viikkoa on lyhyt aika valmistautumiseen kaiken kiireen keskellä. Lisäksi kun selvitimme asiat mahdollisimman aikaisin, pystyimme ottamaan halutut lastauspaikat huomioon jo maanrakennustöiden yhteydessä ja pyytämään niiden tasausta muiden kaivinkonehommien ohessa. Lapiohommina tämä on melkoinen urakka, jos tontilla on paljon epätasaisuuksia tai ylijäämämaata on kasattu aiotulle lastauspaikalle.

Vaikka toimitussisältö onkin syynätty tarkkaan jo kilpailutusvaiheessa, ja vaikka tekemistä on tässä vaiheessa muutenkin ihan riittämiin, suosittelemme papereiden kahlaamista tarkoin. Itse merkitsimme kaikki toimituspäivät rakennuskalenteriin heti. Tämä on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi, muutoin olisimme varmasti tähän mennessä unohtaneet jotakin.

Sopimuspapereissa oli tarkat ohjeet esimerkiksi tien ja liittymän riittävästä leveydestä. Täysperävaunu ei pääse aivan kapealle tielle kääntymään. Samoin papereissa oli annettu reunaehtoja tavaroiden lastaamisen suhteen eli miten kaukana talosta mikin materiaali saa rakennuspaikasta olla.  Lasku- ja lastauspaikat kannattaa hahmotella itselleen esimerkiksi asemakuvaan. Näin pystyy opastamaan myös maansiirtotöitä tekeviä. Ongelmia kuorman purussa kannattaa välttää, ne kun tulevat rakentajan itsensä kustannettaviksi.

Iltapäivällä saapui toinen rekallinen tavaraa. Edellisellä viikolla saapuneet kattotuolit on varastoitu rekan takana olevalle pellolle, joten ne eivät haittaa tavaran purkamista.
Iltapäivällä saapui toinen rekallinen tavaraa. Edellisellä viikolla saapuneet kattotuolit on varastoitu rekan takana olevalle pellolle, joten ne eivät haittaa tavaran purkamista.

Lappli-talojen Tampereen alueen edustaja Ari Manninen ehdotti itse, että hän tulisi katsomaan rakennuspaikkaa etukäteen. Sekä liittymä että tie todettiin liian kapeiksi ja tietä ja liittymää levennettinkin maansiirtourakan yhteydessä (ks. aikaisempi postaus maanrakentamisesta). Lopullisen varmuuden tien ja liittymän riittävästä leveydestä sekä lastauspaikkojen sijainnista saimme kuitenkin vasta talotehtaan pystytysporukalta, joka kävi katsastamassa työmaan etukäteen. Pystyttäjiltä saimme lisäksi muutenkin yksityiskohtaista tietoa kuorman purun ja pystyttämisen osalta.

Asentajien käynnin jälkeen valmistelimmekin tavaroiden laskupaikat. Tätä varten olimme hankkineet tutultamme 15 kuormalavaa, jotka riittivät hyvin tavaroiden alle laitettavaksi, koska osassa tavarasta (esim. ikkunat ja ovet) on yleensä lavat valmiina.

Talopakettiin kuuluvaa tavaraa tuli tontille 5 päivänä:

  • Kattotuolit tuotiin tontille 29.5.
  • Elementit ja muu puutavara oli tontilla seuraavan viikon maanantaina 2.6. klo 7:00 ja muut tarvikkeet (ikkunat, eristeet jne.) saman päivän iltapäivällä klo 16:00
  • Kattomateriaalit tuotiin paikalle asennuksen edetessä noin 2 vko ensimmäisestä toimituksesta.
  • Terassin lasiovet noin 2,5 vko ensimmäisestä toimituksesta.
  • Loput ulko-ovet noin 3 viikkoa ensimmäisestä toimituksesta.

Kattotuolit vastaanotti mieheni. Yksi henkilö riitti tähän hyvin, vaikka sopimuspapereissa edellytettiin vastaanottoon aina kaksi miestä. Yhden henkilön riittävyys kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen, ettei tule ongelmia. Kattotuoleille valmistelimme edellisenä päivänä laskupaikan hieman kauemmas rakennuspaikasta, mutta nosturin kantosäteen ulottuville. Näin varmistettiin se, että myöhemmin saapuvat kuormat päästään purkamaan ongelmitta.

Varsinaisena elementtien saapumispäivänä mieheni otti vapaapäivän ja oli tuttavansa ja isänsä kanssa koko päivän tavaraa vastaanottamassa ja järjestelemässä tontilla. Ihan koko päivää aikaa tässä ei toki mennyt, vaan hyvät kahvitauot ehdittiin porukalla pitää ja myös pystyttää eristeitä varten teltta talon takapihalle :-). Iltapäivällä talon seinät olivat pystyssä ja seuraavana päivänä asennettiin kattotuolit. Sää oli suosiollinen, aurinko paistoi käytännössä kaksi ensimmäistä asennusviikkoa. Sitten alkoivatkin melkoiset kelit, mutta sateiden alkaessa aluskate oli jo paikoillaan ja vähälumisena ja kylmänä Juhannuksena sadepisarat ropisivat jo peltikattoon.

Ennen kattotuolien asennusta talo näytti kovin matalalta. Kattoprofiili on pulpetti, mutta "väärinpäin" eli korkea osa tulee talon takaosaan.
Ennen kattotuolien asennusta talo näytti kovin matalalta. Kattoprofiili on pulpetti, mutta ”väärinpäin” eli korkea osa tulee talon takaosaan.

Kattomateriaalit tuotiin tontille mieheni isän ollessa tontilla hommissa ja kun ulko-ovet tuotiin paikalle, paikalla oli vain talotehtaan asennusporukka, jolle olimme kertoneet, että ovet ovat tulossa.

Toimitukset sujuivat hyvin ajallaan ja sovitulla tavalla. Tosin kuten jokaisessa postauksessassamme tähän asti, niin myös tässä nostamme esille rakentajan oman aktiivisuuden. Taloomme tulee etualalle 2,5 m korkeat ja yli 2 m leveät ikkunat, joita ei miesvoimin nostella paikoilleen. Jostain syystä toimitussisällössä ikkunoiden toimitus oli siirretty viikko elementtien saapumisen jälkeen. Otimme asian tiimoilta yhteyttä pystytysporukkaan, joka otti asiakseen sen, että ikkunat tulevat samassa kuormassa elementtien kanssa kuten alunperin pitikin. Ja niinhän nuo saapuivat ajallaan ja ne nostettiin paikoilleen elementtien nostamisen yhteydessä.

Suosittelemme myös tarkistelemaan aukotusten ja mahdollisten kantavien pilareiden sijoittelua mittanauhan kanssa. Vaikka vastuu vääristä sijoitteluista kaatuisikin talotehtaan niskoille, virheiden korjaaminen voi olla myöhemmin jos ei mahdotonta niin ainakin hankalaa ja viivästyttää siten projektin muuta etenemistä. Asennusvaiheessa meidän talomme osalta yksi kantava teräspilari oli asennettu 5 cm väärään kohtaan.

Tämä kantava pilari olisi tullut ikävästi käytävän puolelle, ellemme olisi väliseinien paikkoja merkatessamme tulleet tarkistaneeksi myös pilarin sijaintia.
Tämä kantava pilari olisi tullut ikävästi käytävän puolelle, ellemme olisi väliseinien paikkoja merkatessamme tulleet tarkistaneeksi myös pilarin sijaintia. Kuvassa pilari on jo siirretty oikealle paikalleen.

Tämä inhimillinen mittavirhe olisi aiheuttanut sen, että pilari olisi tullut käytävän puolelle. Mieheni onneksi huomasi tämän merkitessään putkimiehiä varten väliseinien paikkoja. Kun asia huomattiin ajoissa, sen korjaaminen sujui muun asennuksen yhteydessä ilman isompia viivästyksiä.

Ja tältä se talo näytti toisen pystytyspäivän lopulla:

Toisen pystytyspäivän iltapäivällä talo alkoi saada muotoaan. Etupihalle on kuormattu toimitukseen kuuluvaa puutavaraa. Kyprocit nostettiin autokatokseen, joten ne olivat hyvässä sateensuojassa heti kun katto saatiin päälle.
Toisen pystytyspäivän iltapäivällä talo alkoi saada muotoaan. Etupihalle on kuormattu toimitukseen kuuluvaa puutavaraa. Tuulensuojalevyt nostettiin tulevaan autokatokseen, joten ne olivat hyvässä sateensuojassa heti kun katto saatiin päälle.

 

Perustukset 4 päivässä

Mietimme pitkään että säästäisimme tuhansia, jos itse tekisimme perustukset. Laskeskelimme kuitenkin, että mitä nopeammin talo saadaan vesikattovalmiuteen, sitä nopeammin pääsemme sisätöihin ja toivottavasti muuttamaan jouluksi 2014 uuteen kotiin. Tilasimmekin perustusurakan kokonaispakettina. Perustukset valmistuivat 4 päivässä. Watch movie online The Transporter Refueled (2015)

Betoniauto paikalla. Seurasimme töitä tiiviisti aitiopaikalta kahvia ja pillimehua nautiskellen.
Betoniauto paikalla. Seurasimme töitä tiiviisti aitiopaikalta kahvia ja pillimehua nautiskellen.

Pohjatutkimuksessa maaperä analysoitiin siltiksi. Savipitoiselle ja osin pehmeää maa-ainesta sisältävälle maaperälle tarvittiin normaalia vahvempi perustus, eli ennen sokkelin valua valettiin noin 50 cm leveät anturat sekä talon että autotallin alle. Näin varmistetaan, ettei talo pääse painumaan.  Samaan aikaan valettiin myös anturat koko talon mittaiselle terassille, joka tullaan rakentamaan pilariperustuksella.

Maaperän silttipitoisuuden vuoksi perustuksiin valettiin ensin 50 cm anturat, joiden päälle valettiin varsinainen sokkeli.
Maaperän silttipitoisuuden vuoksi perustuksiin valettiin ensin 50 cm leveät anturat, joiden päälle valettiin varsinainen sokkeli. Kuvassa autotallin anturat valettuna, taustalla tilan vanhat rakennukset.

Anturoiden valusta seuraavana päivänä perustyöt jatkuivat sokkelin valulla. Taloa haluttiin nostaa noin 0,9 metriä tontin peruskorosta, joten sokkelin korkeus oli noin metrin.

Sokkelin valumuotit odottamassa valua ja edessä terassin anturat kuivumassa.
Sokkelit valettuna. Etualalla terassin anturat.

Kun sokkeli oli valettu ja muotit poistettu, perustusporukka asensi vielä patolevyt (kuva alla). Nämä eivät urakoitsijan mukaan usein kuulu perustusurakkaan, mutta niiden asennuttaminen urakan yhteydessä oli kätevää, koska näin maanrakennustyöt pääsivät jatkumaan sujuvasti heti seuraavana päivänä tontin ja talonpohjan täyttö- ja eristystöillä (ks. edellinen postaus maanrakennuksen aikataulusta). Jos olisimme itse näitä asentaneet, väliin olisi tarvittu useita päiviä koska mieheni on päivisin normaaliin tapaan töissä ja minä kotona lasten kanssa. Näin pysymme tavoitteessamme, että vesikatto on päällä Juhannuksena 2014.

Perustukset valmiina ja patolevyt asennettuna. Maanrakennustyöt jatkuivat seuraavana aamuna klo 5 täyttö- ja eristystöillä.
Perustukset valmiina ja patolevyt asennettuna. Maanrakennustyöt jatkuivat seuraavana aamuna klo 5 täyttö- ja eristystöillä.

Perustustöiden eteneminen meni siis tiivistetysti seuraavasti:Watch Full Movie Online Streaming Online and Download

  • Anturat talon alle 1pv
  • Anturat autotallin alle 1 pv
  • Sokkeli talolle 1 pv
  • Sokkeli autotallille + patolevyt 1pv

Kaikkineen perustustyöt sujuivat hyvin. Suosittelemme kuitenkin tässäkin vaiheessa hyvää perehtymistä perustusuunnitelmiin ja mahdollisimman kokonaisvaltaista töiden seurantaa niiden edetessä työmaalla. Ammattilaisiltakin jää asioita huomaamatta ja esimerkiksi meidän tapauksessamme yksi kriittinen läpivienti olisi jäänyt tekemättä, ellemme olisi itse sitä huomanneet. Yksi hazardi perustuksiin jäi: autotallin oviaukko ja autotallin viereen tuleva katos jäivät 5 cm liian mataliksi. Tämä täytyy sitten muun rakentamisen yhteydessä huomioida ja paikata parhaaksi katsotulla tavalla.

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Perustukset 4 päivässä”;
Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Perustukset 4 päivässä”;

Maanrakennuksen eteneminen ja aikataulu

Maanrakennus oli meille ehkä vaikein asia hahmottaa kokonaisuutena. Maanrakentaminen eteni kahdessa vaiheessa, joiden väliin sijoittuivat perustustyöt. Urakan sujuvuutta meillä paransi se, että sekä maanrakennus- että perustusporukat tunsivat toisensa ja pystyivät pitämään yhteyttä myös keskenään töiden edetessä.  

Kaivuutyöt alkoivat, oikealla puolella näkyy tontille johtava vanha tie, jota vahvistettiin ja levennettiin.
Kaivuutyöt aluillaan. Oikealla puolella näkyy tontille johtava vanha tie, jota vahvistettiin ja levennettiin koko matkalta. Naapurin iso kuusiaita sai myös (luvan kanssa) kiinnostavan muotoilun, jotta rekat mahtuvat ajamaan tontille.

Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin tontin perusraivaus. Tontti on peltomaata, jonka reunamilta olimme keväällä raivanneet puuston ja vesakon pois. Maanrakennustyöt alkoivatkin isojen kantojen raivauksella. Olimme kuulleet, että kantojen rahtaaminen maankaatopaikalle on kallista, joten ajattelimme ensin, että kannot voisi kasata kuivumaan toisen peltomme laitaan. Onneksi nämä kuitenkin kuljetettiin pois, koska pari rekallista kantoja poiskuljetettuna ei kokonaisurakassa ollut kuin muutaman satasen pieti. Eipä tarvitse katsella terassilta kuivuvia kantoläjiä muutamaa vuotta ennen polttoa.

Tontille johti kapea tie,  joka kunnostettiin seuraavaksi. Tien viereen ja tontin toiseen laitaan kaivettiin tien kunnostamisen yhteydessä salaojat. Tietä levennettiin sekä liittymästä että koko matkalta, jotta elementit saadaan kunnialla täysperävaunulla tuotua riittävän lähelle perustuksia. Lisäksi ennen perustustöitä kaivettiin vesi- ja viemäriputket ja tehtiin liitännät kunnallistekniikkaan. Samoin maalämmön vaakakeruuputkisto kaivettiin tässä vaiheessa valmiiksi, jotta putkitukset ja muut ovat valmiina ennen lopullisia täyttötöitä. Unohtamatta tietysti rakennuspohjien kaivuu- tiivistys- ja täyttötöitä anturatasoon.

Maanrakennuksen ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen päivää ennen kuin perustusporukka saapui paikalle. Aikatauluun varaamamme varaviikko tuli siis tarpeeseen. Ilman sitä olisi urakka mennyt pitkäksi heti alkumetreillä (ks. aikaisempi postaus rakennushankkeen aikataulutuksesta).

Maanrakennuksen aikana syntyi melkoisia multavuoria. Suurin osa saatiin sijoiteltua tontille takaisin, mutta muutama kuorma vietiin myös maankaatopaikalle
Maanrakennuksen aikana syntyi melkoisia multavuoria. Suurin osa saatiin sijoiteltua tontille takaisin, mutta muutama kuorma vietiin myös maankaatopaikalle.

Toisessa vaiheessa tehtiin loput täyttö- eristys- ja tiivistystyöt sekä muotoiltiin pihan perusmuodot. Kaivurilla oli helppo tehdä tasaiselle tontille pientä pintamuotoilua sekä siirtää maan alta löytyneet kivilohkareet halutuille paikoille. Laskeskelimme kivet ja pohdimme niille sijoittelun. Piirsimme nämä asemakuvaan kaivurikuskille, joka sitten viimeisenä maanrakennuspäivänä sijoitteli kivet suunnitelman mukaisesti. Ennen kivien sijoittelua meillä kävi arvion tekemässä myös pihasuunnittelija, jolta saimme hyviä vinkkejä.

Olimme koko urakan ajan tontilla mahdollisimman paljon. Vaikka työt etenisivät omalla painollaan, suosittelemme läsnäoloa, koska kaikenlaista pientä matkalla voi tulla vastaan. Ainakin oman kokemuksemme mukaan työmiehet soittelevat itse vain isompien ongelmien tullessa vastaan. Saimme tuta tämän puhelinsoitossa, jossa urakoitsija kertoi vesi- ja viemäriputkien kaivuuhommissa katkaisseensa naapurin maalämmön vaakakeruuputket. Tämä tapahtui sopivasti vapun aattona. Naapuri joutuikin vapun yli menemään sähkölämmityksellä, koska maalämpöputket nesteineen saatiin korjattua vasta vapun jälkeen.

Vahinkotilanteissa rakentajan kannattaa olla hereillä: tällaiset vahingot korvataan ensisijaisesti urakoitsijan vastuuvakuutuksesta. Ainakaan oman vakuutusyhtiömme mukaan rakentajan omat vakuutukset rakennusajalle (kiinteistön vakuutus + talkoovakuutus) eivät kata tällaisia vahinkoja missään tilanteessa, eivätkä ne edes rakentajan vastuulle millään muotoa kuulu. Mekin pidimme ylimääräisen työmaakokouksen korvausvastuusta, koska urakoitsija ei heti ollut valmis maksamaan pikakorjauksen yllättävän suuria kuluja.

Suosittelemmekin rakentajille aktiivista kyselyä urakan etenemisestä päivittäin tontilla töitä tekeviltä. Maanrakentaminen kun tuntuu olevan asia, jota ammattilaistenkin on vaikea täsmällisesti aikatauluttaa: maan alta voi löytyä kaikenlaista tekemistä viivästyttävää isoista räjäytettävistä kivistä arvioitua pehmeämpään maa-ainekseen. Aktiivisella kyselemisellä pysyy itse perillä aikataulusta ja pystyy tarvittaessa tiedottamaan oikeita tahoja mahdollisista viivästyksistä.

Suuntaa-antava maanrakennusaikataulumme (ja välissä siis perustystyöt):

  • Tien parannus ja talon taakse vievän tien tekeminen, yhteensä noin 150 metriä tietä / 2 päivää
  • Tontin lisäsalaojitukset / 1 päivä
  • Pohjan kaivuu ja täyttö, talon alle tulevat perussalaojitukset ja putkitukset / 3 päivää
  • Maalämpökeruupiirin (vaaka) kaivuu noin 1 päivä
  • Loput tiivistys- ja täyttötyöt 3 päivää
  • Maa-aineksen levittäminen tontille, kaadot, peruspintamuotoilut ja kivien sijoittelut 1,5 päivää
Perustusurakan jälkeen tehtiin loput tiivistys- ja täyttötyöt haluttuun korkoon. Nostimme taloa noin 0.9 m peruskorkoa ylemmäksi, jotta saadaan parempi näköala järvelle.
Perustusurakan jälkeen tehtiin loput tiivistys- ja täyttötyöt haluttuun korkoon. Nostimme taloa noin 0.9 m peruskorkoa ylemmäksi, jotta saadaan parempi näköala järvelle.

Maanrakentaminen kaikkineen sujui kivuttomasti tuota yhtä kommellusta lukuunottamatta. Kalliiksihan tuo tuli, mutta nyt on ainakin talo tukevalla pohjalla.

Maanrakennus- ja pohjatöiden kilpailuttaminen

Pohjatyöt ja maanrakennus ovat talopaketin jälkeen usein rakennushankkeen euromääräisesti isoin yksittäinen kuluerä, jonka kokonaiskustannusvaikutusta on vaikea täsmällisesti arvioida budjettia varten. Kulu- ja aikatauluriskiä ei voine välttää kokonaan millään muotoa, maan alta kun voi paljastua melkoisia yllätyksiä. Rakentajan riskinhallinnassa yksi vaihtoehto on kilpailuttaa urakka mahdollisimman kokonaisvaltaisena pakettina.

Tontti ennen maanrakennusta
Talon paikka merkattuna, kaivinkoneita odotellessa. Takana tilan vanhat rakennukset, jotka jäävät uuden talon takapihalle.

Omassa rakennushankkeessamme kilpailutimme pohjatyöt urakoitsijoilla, joista saimme hyvät suositukset. Apunamme tarjouspyynnön tekemisessä ja tarjousten läpikäynnissä toimi vastaava mestarimme Joni Hakala.

Meille kokonaispaketti luotettavan toimijan kanssa oli oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto. Emme olisi itse pystyneet sitoutumaan tarvittavien kiviainesten ja tarvikkeiden hankintaan oikeaan aikaan, koska rakennusaikataulumme on tiukka: maanrakennus, perustukset ja talopaketin saapuminen tapahtuvat kaikki kuukauden sisään. Etsimmekin urakoitsijaa, joka pystyisi hoitamaan homman sovitulla tavalla, sovitussa aikataulussa ja järkevään hintaan.

Valinta osoittautui viisaaksi, koska urakka eli koko prosessin ajan. Ainakin meille hieman yllättävää oli se, että koko orkesteria ohjasi ennenkaikkea kaivinkoneen kuljettaja, joka tilasi tarvittavia maa-aineksia paikalle (tai autoja viemään kantoja ja ylijäämämaata pois) sitä mukaa kun kaivuu- ja täyttötyöt etenivät. Tarvittaessa paikalle saatiin nopeasti ylimääräisiä autoja, eikä kaivinkone seisonut tarvikkeiden puuttumisen takia yhtäkään ylimääräistä minuuttia.

Jos aikaa ja energiaa on, kilpailuttamalla itse kiviainekset ja tarvikkeet (putket, eristeet jne.) saattaa säästää jonkin verran. Tämä vaatii kuitenkin perehtyneisyyttä, jotta osaa tilata oikeanlaista tavaraa. Lisäksi rakentajan täytyy tällöin olla koko ajan vähintään puhelimen päässä, jotta esimerkiksi soraa saadaan tontille lisää lyhyelläkin varoitusajalla. Hyvistä suhteista alueen yrityksiin ei ole haittaa. Muutoin ylimääräisen auton irrottaminen työhön voi olla nihkeää ja riski aikataulun venymisestä on todellinen.

Miksi sitten esimerkiksi kiviaineksia ei kannata tilata tontille isoja kasoja etukäteen vaikka tilaa olisi? Kahdesta syystä: ensiksikin kiviaines on kallista ja sen menekkiä on hankala arvioida etukäteen ilman pintavaaituskarttaa ja pintatasaussuunnitelmaa. Toiseksi kun kiviaines tilataan tontille urakan etenemisen mukaan, se kipataan kulloisenkin tehtävän kannalta mahdollisimman optimaaliseen paikkaan. Näin työt etenevät sujuvasti, eikä kaivinkoneella tarvitse rullata jatkuvasti ympäri tonttia ja jo rakennettuja pohjia.

Tilaamaamme maansiirto- ja pohjatyöurakkaan kuului talon, pihan ja terassin pohjien kaivuu- tiivistys- ja täyttötyöt tarvikkeineen, sähkö- ja viemäriputkien kaivuu tarvikkeineen,  maalämmön vaakakeruupiirin kaivuutyöt sekä tontin peruspintamuotojen tekeminen. Seuraavat työkokonaisuudet jäivät kokonaishinnan ulkopuolelle (laskutettiin tehdyn työn ja tarvikemenekin mukaan), mutta urakoitsija koordinoi sopimuksen mukaisesti kaikki näihin tarvittavat työt, tekijät ja tarvikkeet.

  • Sora ja muut kiviainekset ja niiden kuljetus. Kiviaineksen menekkiä on hankala etukäteen arvioida ilman pintavaaituskarttaa ja pintatasaussuunnitelmaa. Täsmälliset tiedot tontille kuljetetusta kiviainestonneista näkyvät tilauserittelystä.
  • 4 ylimääräistä salaojakaivoa. Pyysimme maanrakennustarjouksen asemakuvan mukaan. Täten tarjoukseen sisältyi 5 salaojakaivoa, mutta LVI-piirroksen mukaisesti näitä tarvittiin 9. Emme huomanneet pyytää muutoksia tarjoukseen, joten lisäkaivot tilattiin lisätyönä.
  • Teiden parantaminen. Tonttiliittymää levennettiin ja tietä sekä levennettiin että vahvistettiin noin 150 metrin matkalta. Lisäksi tehtiin uutta tietä sekä talon pihaan ajoa varten että talon takapihalle puuvajaan. Tieurakka nieli melkoisen määrän kiviainesta.
  • Maalämmön vaakapiirin keruuputki. Maalämmön vaakakeruupiirin kaivuutyöt kuuluivat uarkkaan, mutta urakoitsijan kanssa sovimme, että keruuputki laskutetaan erikseen, koska sitä ei ollut urakoitsijan omissa valikoimissa. Tätä meni yhteensä 500 metriä (lämmitettävä kokonaispinta-ala 251 m2).
  • Autotallin ja talon välinen lämpökanaali. Kanaaliin tarvittavan eristetyn putken tarkkaa määrää on etukäteen vaikea määritellä. Vaikka putki tilattiin urakan aikana, sitä tuli tilattua pari metriä liikaa.
  • Ylimääräiset salaojitukset tontin rajoilla. Näiden parhaasta toteutuksesta ei ollut täyttä varmuutta ennen kuin työt aloitettiin, joten nämä sovittiin erillisenä työnä tehtäväksi. Säästöä olisi tullut kaivamalla tontille avo-ojat, mutta halusimme välttyä jokavuotiselta vesakkojen siistimiseltä ja minimoida hyttysten pesimäpaikat.
Maalämmön vaakakeruupiirin kaivuutyöt käynnissä. Tontille kaivettiin 500 metriä putkea noin metrin syvyyteen, kaivannot noin 1,8 metrin välein. Tällä lämpenee noin 250 m2 rakennusala.
Maalämmön vaakakeruupiirin kaivuutyöt käynnissä. Tontille kaivettiin 500 metriä putkea noin metrin syvyyteen, kaivannot noin 1,8 metrin välein. Tällä lämpenee noin 250 m2 rakennusala.

Maanrakennusbudjettimme venähti noin 10 000 eurolla lähinnä kiviainesten arvioitua suuremman menekin vuoksi (keskivertotontilla urakoitsijamme mukaan kiviainesten menekki on noin 10 000- 15 000 euroa), vaikka tontti on niin sanotusti helppo maanrakennuskohde: tasainen peltotontti, jolla pohjatutkimuksen perusteella pintamaan kuorinta riittää, tontille johti tie alusta asti, tontilla on runsaasti tilaa kasata ja tasata kaivettu maa, kiviainekset on saatavilla läheltä ja ylijäämämaata voitiin viedä paikallisen maanviljelijän tarpeisiin, joten säästyimme kalliilta maankaatopaikkamaksuilta.

Olimme varautuneet budjetin ylittymiseen jättämällä vahvistamatta tilauksia, joiden kanssa voi vielä tässä vaiheessa odottaa (kiintokalusteet, valaisimet, pintamateriaalit, lvi-kalusteet jne.). Toimimme näin, koska kaivettava maa-alue on kooltaan niin iso (maata on kaikkineen myllätty noin 5000 m2 alueelta ja rakennuspohjia autotalli, talo, piha ja terassi mukaan lukien on tehty noin 600 m2) ja ajattelimme, että kokonaan ilman yllätyksiä tuskin selvitään.

Loppujen lopuksi vastaan tuli vain yksi tuhansien eurojen arvoinen yllätys. Talon keskivaiheilta löytyi pehmeää pintamaata ja arvioidun 30 sentin sijaan talon pohjaa jouduttiin kaivamaan tuplasti syvemmältä – mikä merkitsei myös tuplasti enemmän kiviainesta täyttöön.

Seuraavassa postauksessa kerromme maanrakentamisen aikataulusta ja etenemisestä sekä kerromme, millaista muuta ohjelmaa maanrakennuspuuhat meille aiheuttivat sopivasti vapun aattona.

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Maanrakennus- ja pohjatöiden kilpailuttaminen”;

Watch Fifty Shades Darker (2017) Full Movie Online Streaming Online and Download

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Maanrakennus- ja pohjatöiden kilpailuttaminen”;
Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Maanrakennus- ja pohjatöiden kilpailuttaminen”;